Uuniperunaa mausteisilla intialaisilla linsseillä

Pääruoka
60 min
Annokset: 4
Ehkäpä parasta lohturuokaa on uuniperuna, jonka täytteenä on kermaisen mausteista linssimuhennosta. Saat lisää suutuntumaa tarjoilemalla perunan ohella punakaalisalaattia ja koristelemalla annoksen granaattiomenan siemenillä.

Ainesosat

4 uuniperunaa 
Urtekram oliiviöljyä
suolaa 
Mausteiset linssit
1 pieni sipuli 
2 valkosipulia
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl Urtekram curryjauhetta
1/4 tl Urtekram chilihiutaleita
1 hyppysellinen Urtekram kanelia
1 hyppysellinen Urtekram juustokuminaa
1 hyppysellinen korianteria
4 porkkanaa, kuorittuna ja hienonnettuna
2,5 dl Urtekram linssejä
5 dl vettä
1 Urtekram liemikuutio
Tarjoiluun
1 rkl voita tai Urtekram kookosöljyä
Urtekram oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
jogurttia 
1 pienen granaattiomenan siemenet
punakaalisalaattia päärynällä ja lehtikaalilla

Ohjeet

Lämmitä uuni 200 °Ceen (kiertoilma). Tee jokaiseen perunaan ristiviilto, sivele viiltokohta pienellä määrällä öljyä ja ripottele päälle suolaa. Paista uunissa noin 1 tunnin ajan tai kunnes perunat ovat kullanruskeita ja rapeita ulkoapäin ja pehmeitä sisältä.

Valmista sillä välin linssimuhennos. Lämmitä 1 rkl oliiviöljyä keskikokoisessa kattilassa. Hienonna sipuli ja kuullota sitä öljyssä viiden minuutin ajan. Hienonna valkosipuli ja inkivääri ja kuullota niitä kahden minuutin ajan.
Lisää mausteet ja porkkanat ja anna kypsentyä muutaman minuutin ajan. Lisää sitten linssit, vesi ja kasvisliemi. Kiehauta ja laita sitten lämpöä pienemmälle ja anna muhennoksen hautua kannen alla puolisen tuntia. Sekoita lopuksi joukkoon 1 rkl kookosöljyä tai voita. Mausta suolalla ja pippurilla. 
Tarjoile perunat kuorineen. Purista perunoita sivuilta niin, että ristiviilto avautuu, ja lisää sisälle linssimuhennosta, reilu lusikallinen jogurttia, granaattiomenan siemeniä ja paahdettuja kurpitsansiemeniä.
Oheen sopii salaatti, joka on tässä valmistettu viipaloidusta punakaalista, lehtikaalista ja päärynäviipaleista.

Samankaltaisia reseptejä