Espanjalainen perunapelti

Pääruoka
60 min
Annokset: 4
Tämä ruokalaji on saanut innoituksensa herkullisista espanjalaisista perunaruokalajeista, kuten patatas bravas, perunatortilla ja valkosipuliherkkusienet. Erona kuitenkin on, että kaikki vihannekset paahdetaan samalla pannulla. Lopuksi päälle ripotellaan reilulla kädellä persiljaa ja runsaasti aiolia. Vie kielen mennessään!

Ainesosat

800 g jauhoisia perunoita
2 punaista paprikaa
6 valkosipulinkynttä, kuorineen ja kevyesti murskattuina 
1/2 dl Urtekram oliiviöljyä 
2 tl Urtekram paprikajauhetta
1/4 tl Urtekram cayennepippuria 
1 rkl kuivattua rosmariinia 
suolaa
200 g tapionherkkusieniä
500 g kirsikkatomaatteja
1 iso kourallinen persiljaa, hienonnettuna
aiolia

Ohjeet

Lämmitä uuni 200 °Ceen (kiertoilma).

Leikkaa perunat isoiksi lohkoiksi tai palasiksi, lohko paprika samankokoisiksi palasiksi ja laita pellille yhdessä valkosipulinkynsien kanssa.
Kaada päälle reilusti öljyä, mausteita ja suolaa ja kääntele huolellisesti.
Paahda uunissa noin 25 minuuttia. Lisää sitten sienet ja tomaatit.
Kääntele ne öljyssä ja mausteissa ja laita pelti takaisin uuniin noin 25 minuutiksi tai kunnes perunat ovat pehmentyneet ja vihannekset alkavat tummentua reunoistaan. 
Ota pelti pois uunista ja ripottele kasvisten päälle persiljaa ja reilusti aiolia (jos aioli on jähmeää, voit ohentaa sitä vedellä).
Tarjoile salaatin kera.

Samankaltaisia reseptejä